Kun kiinnostuin yhtä aikaa historiallisista romaaneista ja toisaalta kirjailijakuvista, päädyin lainaamaan Tuula Levon romaanin Tuulenajama. Teos kertoo Teuvo Pakkalasta, halusta kirjoittaa ja epävarmuudesta omia tekstejä kohtaan. Teos houkutti kovasti, koska sen lupaamat sisällöt tuntuivat koskevan itseänikin ja ajankohta, jota teoksessa kuvataan, on 1900-luvun alku, joka jostain syystä on kautta aikain kiinnostanut minua historiassa eniten. Kirja imaisee kokemaan vuosisadan alun kulttuurielämää ja maantieteellisesti miellyttäviä, tuttujakin paikkoja.
Kirjoittajana olen itsekin täysi myrsky, niin hyvässä kuin pahassa. Välillä usko itseen kohottaa, välillä epävarmuus lannistaa. Kirjoitan innoissani, menestyn runokilpailussa, intoilen ja lopulta häpeän omia tuotoksiani. Lieneekö tämä yleisinhimillinen piirre vai vain tietynlaisten persoonallisuuksien riesa? Runoasioista kirjoittelen lähiaikoina lisää.
Olen päässyt viime aikoina ihanaan tilaan, jossa sallin itselleni lukuaikaa entistä useammin. En edelleenkään yllä himolukijoiden lähelle, mutta tunnen iloa saavutuksestani. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitan, olen oppinut toteuttamaan asioita hieman joutuisammin ja vastavuoroisesti käyttämään enemmän jahkailuaikaa lukemiseen.
Päivittelin juuri TBR-listaani, johon on kerääntynyt jo pitkä liuta houkuttelevia tarinoita. Loppupuolella on nähtävissä jonkinlainen Savo-turnee, mihin luonnollisena selityksenä ovat tämänhetkiset koordinaattini. On kiintoisaa kokeilla, miten paikat vaikuttavat lukukokemukseen, kun elämä heittelee ennen niin tuntemattomille alueille. Ja miten kirjallisuus voi sopeuttaa uudisasukasta, jos voi. Olisi mukava kuulla, jos joku on lukenut tiettyihin paikkoihin sijoittuvaa fiktiivistä kirjallisuutta paikkakunnalle muutettuaan!
Kommentit
Lähetä kommentti