Siirry pääsisältöön

Runosunnuntai




Tänään aion lukea runoutta ja omistan sunnuntaini runoille mahdollisimman suuressa määrin. Aloitan kuvan kolmikolla ja palaan kirjoittelemaan ajatuksia päivän mittaan.



Riina Katajavuori: Omakuvat. Tammi, 2011. 96 sivua.


Osaan vältellä, vaieta ja torjua sekä käyttää passiivia ja kiertoilmauksia. 


Huoh. Olipa puristus saada ensimmäinen kokoelma luettua. Siinä välissä tuli tosin tehtyä parit ruuat, lenkit ja saunomiset ja mitä vielä, tulevan loman hotellivarausten kanssa piti häslätä. 

Mutta Omakuviin. Ajatus kirjoitetuista omakuvista kiehtoi kovasti, mutta alun jälkeen lukeminen alkoi puuduttaa. Jälkisanat kuitenkin avaavat kokemusta enemmän. Katajavuori pyrkii tarkoituksella realistiseen - välillä melkeinpä naturalistiselta tuntuvaan - vartalokuvaukseen. Tyyli muuttuu kuitenkin ulkoista olemusta havainnoivasta sisäisen omakuvan piirtämiseen, mikä kiinnostaa myös minua lukijana enemmän. Toisaalta alunkin kuvaus on onnistunut, kun ottaa huomion kirjoittajan pyrkimykseen kuvata itseään vailla kaunistelua ja esittämistä - sitä mitä nykyajan someomakuvista ei pääse pakoon. 

Eniten pidin omakuvista erottuvalla fontilla kirjoitetuista kohdista, joissa muistot, havainnot ja oivallukset sekoittuvat mielenkiintoisiksi henkäyksiksi. Omakuvissa kiehtoo ihmisen ilme ja maisemat, nenänreikien suuruus jää omaan arvoonsa. Omakuvat ovat vuoden ajalta, mutta mukaan on valikoitu osa. Ensimmäinen teksti on maaliskuulta 2009 ja alkuinnossa odotin kesän omakuvia suurella innolla kuvitellen kenties pääseväni kesätunnelmaan ja ehkä lievittävän sitä, mitä joutuu kokemaan, kun kesä ei meinaa toden teolla alkaakaan. Kesältä ei ilmeisesti ole irronut kovinkaan paljon tarkastelun arvoista, koska tekstien määrä jää vähäiseksi.

Suurin osa suosikeistani löytyy kahdesta ensimmäisestä osiosta, Toimeksianto ja Pureutuminen. Osioita rytmittävät hyvin Liisa Kallion, Salla Savolaisen ja Virpi Talvitien kuvalliset omakuvat, jotka ovat peräisin naisten yhteisestä omakuvapiiristä. Yhteisnäyttely on ollut esillä vuonna 2011 Akkuna-galleriassa Lasipalatsissa. 

Ihan tyytyväinen siihen, että tulipa luettua, vaikka teos ei suosikikseni yltänytkään. 




Nuori runo. Toim. Leena Kirstinä ja Helka Nurmi, Kirjayhtymä 1981. 1. - 2. p. 128 sivua.

Kokoelman Nuori runo valitsin luettavaksi oikeastaan sen vuoksi, että voisin lukea eri tekijöiden runoja ja löytää sitä kautta runoilijoita, joiden omiin kokoelmiin tutustua.

Runot ovat pääosin 1960- ja 70-luvulta, mikä tavallaan tekee kokoelmasta kapean, mutta toisaalta mielenkiintoisen. Se, että runoja ovat valinneet koululaiset, näkyy lukukokemuksessa. Mukana on monia sellaisia runoja, jotka eivät maistu kolmikymppiselle. Huomaan aiempien suosikkieni olevan niitä parhaita: Andersson, Saaritsa, Saarikoski, Tabermann.

Osiossa Rakkaus on kaksi hyvin miellyttävää runoa: Marja-Liisa Vartion Hyljätty ja Pentti Saarikosken minä rakastan sinua, joka on minulle ja varmaan aika monelle muullekin ennestään tuttu. Hyljättyyn kaunista virettä tuovat koivu, pihlaja, aallot ja virta, vaikka perustunnelma on haikea viluvarpusineen ja hylkäystematiikkoineen.

Kaupunki-osion yksi parhaista runoista on Claes Anderssonin Den nya diktens stad, jossa runouden ja kaupungin kuvaus sekoittuu toisiinsa ja elämänilo syntyy siitä, että sota on vain muisto - sanan sota merkitystä ei enää kysellä.

Suomi-osioon mahtuu useita hyviä runoja. Näitä ovat Väinö Kirstinän Jos tuulimaahan, meren pohjaan saavut, Pentti Saarikosken Minä asun Helsingissä, Viljo Kajavan Siinä suomalainen ranta ja Kari Aronpuron Vesper. Kun runoon kuuluu suviyö ja saunantuoksuinen rantaviiva, olen myyty enkä koe tarpeelliseksi selittää, miksi pidän. Pysäyttävän tuokiokuvan tarjoileva Vesper sen sijaan vaatinee pientä avaamista. Lomalla en välitä eritellä jokaikistä silmukkaa, tarjoan vain muutaman luonnehdinnan mielenkiinnon herättämiseksi. Wikipedian mukaan vesper merkitsee latinaksi iltaa ja viittaa roomalaisessa mytologiassa iltatähden jumaluuteen. Aronpuron lyhykäisessä juna lähtee etelään ja Me jäämme tasavallan vintille / selailemaan / Egoistin vanhoja vuosikertoja.

Osion Minä ja maailma mieleenpainuvin runo on Aki Luostarisen Nuori ja kapinallinen, joka kuvaa nuoruuden uhmaa ja runon olemusta tutulla mutta toimivalla tavalla. Fantasia-osiossa Saarikosken Päivä herättää kekseliäillä metaforilla ja ihmisen puolikkailla. Kalevi Lappalaisen Inhimillinen enkeli on ketjumainen ihmiskuva, jossa monenlaiset mahdollisuudet saavat mahdollisuuden. 




Arto Melleri: Elävien kirjoissa. Myöhempien aikojen historia, lyhyt oppimäärä. Otava, 1992. 93 sivua.

Olen nautiskellut Mellerin runoista päivän mittaan parturinpenkissä ja extemporeautomatkalla kaupunkiin, mutta teos on pahasti kesken,

Myöhemmin huomattua: teos jäi kesken ja siihen oli enää niin vaikea palata, etten ainakaan tähän päivään mennessä ole sitä tehnyt. 



Kommentit

  1. Onpa mukava idea sunnuntaille. :) Minä en ole runojen suuri ystävä, mutta jos niitä luen, luen runon silloin tällöin. Kokonaista kokoelmaa tuntuisi vaikealta alkaa 'hotkaisemaan' samalla tavoin kuin jotain romaania. Tsemppiä lukemiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, että runoutta ei voi kovin paljoa kerralla hotkaista ja on ihana pysähtyä runon äärelle yksi kerrallaan. Pyrin nyt erityisesti löytämään itselle mieluisia runoilijoita ja silloin eri runoilijoiden runoja sisältävistä kokoelmista on paljon iloa. Yleensä yhden runoilijan kokoelmat tulee valittua täysin mutulla.

      Poista
  2. Katajavuoren kokoelmassa vaikuttaa olevan mielenkiintoinen idea. Pääsetköhän Melleriin asti. Olisi kiva tietää, mitä mieltä olet hänen runoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen lukenut kaksi ensimmäistä, mutta Melleri on seuraavana. Aion sen myös lukea tässä näin, vaikka en aivan runosunnuntain puitteissa ehtinytkään. Melleriin haluan tutustua siitä syystä, että hän on kotoisin hyvin läheltä omaa synnyinpaikkaani. Ei samasta kunnasta, mutta kumpikin olemme omien kuntiemme harva-asutuksisilta sivukyliltä, jotka ovat vierekkäin. Siitä syystä on jopa outoa, että tunnen Melleriä niin huonosti. Tietty mielikuva on, ei muuta vielä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot