Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Joni Pyysalo: Alaska

Joni Pyysalo: Alaska (WSOY, 2016) Haastattelun aikana Dodon mieleen jääneet ajatukset: 1. lukevatko kaikki työhaastatteluun valmistautuvat saman käsikirjan 2. miten identtiset kloonit tervehtivät toisiaan ensitapaamisessa 3. miksi työnhakijat tuntuvat samanlaisilta, tutuilta mutta luonnottomilta 4. nouseeko edellinen tunne lapsuuskodin olohuoneellisesta taiteilijoita, joista olisi saanut diagnosoiduksi vähintään narsismin, sosiopatian, Aspergerin, ADHD:n, pakko-oireisen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja rajatilapersoonallisuuden. Aikamoinen. Pyysalon esikoisromaani pakottaa ratkaisemaan, mistä kaikesta kokonaisuus koostuu. Loppu saa haukkomaan henkeä niin, että onneksi alun listat monipolvisine mielleyhtymineen kantavat tällaistakin lukijaa, jota henkilöiden elämäntavat vieroksuttavat ja jonka ällöttävät episodit ovat vähällä saada kääntämään sivut kiinni. Kielen hienous käskee jatkamaan. Ja ne paradoksit juoksemisesta ja kaikesta. Se, että alussa ei tunnu