Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Elämän kevätremontti ja nolot tunnustukset 1 - 5

Hei! Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää ja kevät on saanut kärryt kierroksille. Minulle kuuluu hyvää pitkästä aikaa ja olen vihdoin valmis jatkamaan blogini parissa. Talvisin palelen ja vedän väsyneenä suklaata kaksin käsin. Tänä talvena kohtasin lisäksi niin suuren työmäärän, ettei burnout ollut kaukana. Nyt on kuitenkin kevät ja keväisin minä herään eloon.  Luulen, että aika monista koti ja vaatekaappi alkavat tuntua tunkkaisilta keväällä, jolloin ikkunatkin pestään ja kukkien mullat vaihdetaan. Ainakin minulle tämä tunne tulee joka vuosi, ja joskus ihan vuodenajastakin piittaamatta. Siinä tulee sitten ideaa, kuinka kaikesta turhasta täytyy päästä eroon, paperit järjestää mappeihin, hapenottokyky hioa maksimiin ja villakoirat pitää loitolla. Lisäksi on ostettava sen värisiä vaatteita, joita ei ole aiemmin pitänyt. Tämä tuntuu ihanalta uudistukselta ja päässä kasvaa ymmyrkäisiä kaikkivoipaisuuden kuvitelmia. Edessä oleva kesä tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia. Yl