Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 4. luukku

Kuva Niina/ Yöpöydän kirjat Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenterin neljänteen luukkuun. Edellinen luukku aukesi Kulttuuri kukoistaa  -blogissa ja seuraava blogissa 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä . Lista kaikista kalenterin luukuista on blogissa  Hyönteisdokumentti .  Tässä luukussa vietämme kirjastopäivää omintakeisessa pikkujouluhengessä. Millainen on toiveiden pikkujoulu, jota voi viettää itsekseen silti olematta yksin? Olen monesti haaveillut mahdollisuudesta viettää aikaa kirjastossa, ottaa hyllystä minkä kirjan tahansa ja nautiskella taikamaan tunnelmasta rauhassa. Ehkä joillekin lukeville kirjasto on todella se kotoisa olohuone, mutta minun tavanomaisiin kirjanhakureissuihini ei tällainen leppostelu ole istunut. Kirjasto - niin paljon kuin rakastankin - tahtoo jäädä lyhyeksi välietapiksi arjen tikittävässä temppuradassa. Niinpä päätin järjestää yhden hengen kirjastopikkujoulut vain itselleni.  Tämän pienen raportin myötä haastan kaikki kertomaan

Työntää päänsä Kallaveteen (sivulta 15 Hymy Pohjolassa)

Asiat eivät menneet pieleen vasta, kun Puupposen Simo kirjoitti: Eivät sellaista voi kuvitella muut kuin lämminsydämiset, viisaat neitsyet. Pieleen meni jo silloin, kun kirjastosta ei Aapelin 100-vuotissyntymäpäivän aattona enää (yllätys se ei voinut olla) löytynytkään Pikku Pietarin pihaa, joka oli lukumielessä hiiviskellyt. Sivistyäkseni lähdin lukemaan juhlakalun tuotantoa, johon kirjabloggaajat tarttuivat, vaikka asetin oman lukuaikataluni muita myöhemmäksi, syntymäpäivälle vasta. Pieleen meni, kun tuli lainauttua Kissa kissa kissa (1967).  Harmikseni en tästä teoksesta tunnistanut sitä kehuttua sananiekkaa, jonka Ylen sivuillakin (23.10.2015) sanotaan "olleen aina ihmisten puolella". Mainio koonti Aapelia lukeneista bloggaajista ja herran itsensä merkityksestäkin on  Amman lukuhetkessä . Kissa, kissa, kissa piirtää ihmisestä omaa etuaan tavoittelevan, naapurin epäonnesta nauttivan julkean nilkin kuvan, minkä lukeminen ei ole mukavaa, olkoonkin rivienvälist

Tiina Raevaara: Laukaisu

Lienee paikallaan kertoa, minkä kirjan luin viimeksi, Tiina Raevaaralta viime vuonna ilmestyneen Laukaisun. Lukemisesta alkaa olla pari viikkoa, mutta heti en edes pystynyt kirjoittamaan. Nyt on saanut sen verran etäisyyttä, että voi jokusen sanan piirtää.  Moni varmasti tietää kirjan vaikean aiheen, perhesurmat, ja niiden syiden kutominen esiin on jopa yllättävän uskottavaa. Myös lopullinen surman toteuttaja tuli yllätyksenä, sillä vääjäämättömän kurjan elämän kuvaaminen oli mielestäni - ja mielessäni - johdattelevinaan hieman toisenlaiseen loppuun, mikä olisi ollut karu sekin.  Ahmin tarinan, vaikka olisin voinut veikata, etten herkkänä lukijana tällaiseen teokseen tarttuisi. Liekö syynä se, että olin juuri uupumuksen rajamailla kamppaillut töiden parissa, kun mustan mielen ja harmaan maailman lukeminen veti aivan ennennäkemättömällä vimmalla puoleensa. Raevaaran kieli koukutti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja hyvin pian tarinan likainen, haiseva miljöö vyöryi

Blogistanian kesälukumaraton V

Ihanaa, pääsen vihdoin aloittamaan kesän lukumaratonin. Istun linja-autossa Saarijärven lähistöllä kun pilvet vuorottelevat auringon kanssa. Lyhyellä Savon-matkallani olen törmännyt tuttuihin ja ostanut Kuopion torilta mansikkaa kotiinviemisiksi. Ei ole tullut etukäteen paljastettua, mitä luen, mutta menen tunnelman mukaan. Myös - tai ainakin - Instagram-tililleni päivittyy maratonmeininkiä. Tärkeintä ei ole vauhti vaan tunnelma. Aloitus pe 26.6. klo 14.10 Päivitys klo 23.52 Maraton mukavasti meneillään. Samaa kirjaa, Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä, olen lukenut pitkin päivää. Välillä on tullut katsottua televisiota (Helil kyläs ja Pieni ihmissydän piti nähdä) ja somea, mutta aika hyvin on kirjakin kiinnostanut. Linja-auto on tässä välissä vaihtunut sohvaan ja Keski-Suomi Pohjanmaahan. Silmät alkaa painua kiinni, mutta jonkin aikaa vielä jatkan. Tulin vain päivittämään tilannetta vielä kun siihen on energiaa. Jossain vaiheessa unta ja aamulla uusia sivuja. Tsemppiä

Victor Barsokevitsch: Suhteita (toim. Piispa Arseni)

Irrallinen lisä: Bloggaus on ilman asiaankuuluvia kuvia, koska tien päällä tekninen toteutus ontui ja halusin aloittaa lukumaratonin.  Mellerin Finlandia-voittajan lukeminen on osoittautunut yllättävän raskaaksi ja sulattelua vaativaksi lukuprojektiksi, ja niinpä olen sen ohella aloittanut Suomalaiset taidemaalarit Pariisissa, Arnkilin Lauantaiesseitä ja viimeisimpänä Viktor Barsokevitschin valokuvista kertovan kuvateoksen Suhteita, jonka puraisinkin yhtenä suupalana. Niin, teos oli vallan kiehtova vuosisadantakaisine kuvineen ja historiadetaljeineen. Kiinnostus teokseen heräsi jo aiemmin, kun vierailin ensi kertaa VB-valokuvakeskuksessa ja jäin kuvittelemaan, millaista Kuninkaankadun elämä on mahtanutkaan olla aikana, jolloin naapurissa asui Minna Canth. Teoksessa on joitakin Kuopion todellisille kaduille sijoittuvia kurkistusaukkoja, joissa on pysähtyneenä pala mennyttä maailmaa. Muun muassa tulipalo- ja kansalaissota-aiheiset kuvat hätkähdyttävät. Luku- ja katselukokem

Bonsoir blogosfääri!

Blogi on ollut hiljaisena, koska matkasimme pitkin Ranskaa 11. - 19.6. Alkuun lomailimme Saint Tropezin kulmilla , mistä ajelimme rannikkoa pitkin Cannesin, Nizzan ynnä muiden rantakaupunkien kautta Mentoniin . Hurahdimme myös Monacon läpi ja käväisimme tagliatellella Italian puolella San Remossa. Ranskan ja Italian rajalla näimme mieltä osoittavia pakolaisia ja seurasimme asiaa italiankielisistä uutisista trattorian televisiosta sekä ranskankielisistä uutisista hotellihuoneessa, vaikka emme juuri mitään ymmärtäneetkään. Autolla liikkuminen oli tiestysti mukavaa, mutta aika kallista, koska Ranskassa moottoriteillä on tiemaksut ja vuokra-auton piti levätä Pariisin parkkihalleissa. Loppuloman elelimme siis unelmien Pariisissa , joka oli tavallaan kuvitelmien kaltainen ja silti erilainen. Paljon jäi vielä seuraavaan kertaan, koska viivyimme Pariisissa vain kaksi kokonaista päivää.  Kohteiksi valitsimme tasapuolisesti kummankin mielenkiinnonkohteita: -

Runosunnuntai

Tänään aion lukea runoutta ja omistan sunnuntaini runoille mahdollisimman suuressa määrin. Aloitan kuvan kolmikolla ja palaan kirjoittelemaan ajatuksia päivän mittaan. Riina Katajavuori: Omakuvat . Tammi, 2011. 96 sivua. Osaan vältellä, vaieta ja torjua sekä käyttää passiivia ja kiertoilmauksia.  Huoh. Olipa puristus saada ensimmäinen kokoelma luettua. Siinä välissä tuli tosin tehtyä parit ruuat, lenkit ja saunomiset ja mitä vielä, tulevan loman hotellivarausten kanssa piti häslätä.  Mutta Omakuviin. Ajatus kirjoitetuista omakuvista kiehtoi kovasti, mutta alun jälkeen lukeminen alkoi puuduttaa. Jälkisanat kuitenkin avaavat kokemusta enemmän. Katajavuori pyrkii tarkoituksella realistiseen - välillä melkeinpä naturalistiselta tuntuvaan - vartalokuvaukseen. Tyyli muuttuu kuitenkin ulkoista olemusta havainnoivasta sisäisen omakuvan piirtämiseen, mikä kiinnostaa myös minua lukijana enemmän. Toisaalta alunkin kuvaus on onnistunut, kun ottaa huomion kirjoittajan

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Luotin ennakko-oletuksiini niin paljon, että uskalsin ostaa Latvalan novellikokoelman  Ennen kuin kaikki muuttuu uutena, vaikka en juuri koskaan tee niin. Yleensä kirjat päätyvät hyllyyni kirjastojen poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Latvalan aiemmat teokset eivät ole tuttuja - vielä -, mutta Otavan katalogin esittelyteksti sai minut jopa odottamaan teosta. Parasta teoksessa oli sen kieli ja kerrontatapa. Tällaista tekstiä olen aina halunnut lukea. En pidä pitkistä maalailuista vaan näppäristä lauseista , joista pilkahtaa milloin elämän sattumanvaraisuus, karuus tai koomisuus. Vihreät ratikat kiemurtelivat ohitse, joku matkustajista hymyili minulle tietämättä mitä minulle oli tapahtumassa. Arkisesta kerronnasta tapahtumat eskaloituvat novellissa Onnistuneen kampaamökäynnin jälkeen , mikä osoittaa mainiosti elämän hienouden. Mitä kaikkea ihminen voi intoutua tekemään hetkellisen superitseluottamuksen voimassa vaikuttaa koomiselta mutta on kuitenkin hyvin lähellä todelli

J. V. Snellmanin kotimuseo

Snellmanin öljylamppu Kannatti odottaa kuukausitolkulla pääsyä J. V. Snellmanin kotimuseoon , joka on auki vuosittain vain näin 12.5. (ryhmäkierroksia lukuun ottamatta). Paikalla oli neljän aikaan mukavasti väkeä ja museon työntekijä Maria Myers päätyi pitämään epävirallista, mutta äärimmäisen kiintoisaa ja asiantuntevaa opastuskierrosta, jonka myötä hyvin vajavainen Snellman-tietämykseni laajeni hetkessä. Koska itse niin kovasti lumouduin, haluan jakaa pienen katsauksen oppimastani, vaikka luonnollisesti tämä on kohde, joka pitää itse nähdä. Siksi jätänkin paljon paljastamatta.  Kansallisfilosofimme kotiosoite oli Kaivokatu niin neljänä vuotena 1845 - 1849 , jolloin hän perheineen - siinä vaiheessa oli syntynyt kaksi vanhinta lasta - naimisiin mentyään kyseisessä talossa asui. Poikamiesvuosina hän ehti asua Kuopiossa toisessakin osoitteessa ja omien lasten lisäksi hän otti kasvattilapsekseen veljeltään orvoksi jääneen pojan, Karl Konstantinin.  Osa huonekaluista oli

Claes Andersson: Syksyni sumuissa rakastan sinua

Bloggaan, eli elän jälleen. Tauko oli suunnittelematon, kuten lievä ahdinkokin, mutta olosuhteisiin nähden pakollinen.  Sivu sivulta olen yrittänyt pitäytyä talven lukuhaasteessa , vaikka lukuaikaa ja -energiaa on ollut minimin murto-osa. Toivon mukaan ehdin kokea loput teokset viimeisen viikon aikana. Valitsin Claes Anderssonin Syksyni sumuissa rakastan sinua , koska havahduin joskus muinoinkin pilkahtaneeseen ajatukseen, että Anderssonia voisi vilkaista. Olen nauttinut Andersson pitää pirunmoista meteliä -runosta (alun perin kokoelmasta Under, 1984, suom. Pentti Saaritsa) siitä lähtien, kun sen Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja -sarjan Kurssivihko kuutosesta lukaisin. Pyrin aina töissä lukemaan sitä nuorten kanssa ääneen. Se on hauskaa ja silti vakavaa ja siinä on sitä kaikille niin tuttua. Pääsee vieläpä käsittelemään metarunon olemusta.  Mutta sallikaa jatkaa siitä, mitä tuntemuksia runot herättivät.  Syksyni sumuissa on ilmestynyt alun perin nimellä Jag äl

Anni Polva: Tiina vauhdissa

Yhtään liioittelematta Anni Polvan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty tempaus sopi minulle kuin hansikas käteen: olin jo jonkin aikaa haaveillut palaavani nuoruuden kirjasuosikkeihini, mutta haave oli ollut liian heppoinen ja leijunut vain sattumanvaraisesti ilmassa. Päätin oitis tarttua haasteeseen ja valitsin itselleni luettavaksi myöhäistuotantoon kuuluvan Tiina vauhdissa (1985). Vastoin oletuksiani kirjasto ei pursunnutkaan riveittäin Tiinoja , vaan jouduin etsimällä etsimään ja lopulta sain käsiini kolmen teoksen yhteisniteen Tiinan kesäretket (2008), johon kuuluu valitsemani ohella Tiina seikkailee ja Tiina etsii juuriaan . Kirjan lukeminen oli monitahoinen tunteiden ja ajatusten valssi, mutta valssiksi kuitenkin pliisu. Oli jo sinänsä ilo tarttua Tiina -kirjaan, joten alku meni melkein sen siivittämänä, vaikka aavistin heti, ettei kirja ehkä olisi parhaita Tiinoja . Tutulta se ei tuntunut, joten tuskin olen tätä nuorempana lukenut, vaikka tiestysti h