Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Kesälukumaraton 17.6.2017

Kesälukumaraton aloitettu myöhään kauniina kesäiltana klo 23. Iltaselle oli ohjelmassa myös halon halkomista ja saunakutsu, joten maratonin aloitus lipui viimetunneille, mutta mukava kokeilla joskus näinkin. Sääennustusten mukaan keli on viilenemään päin, joten tuntui hienolta nauttia kesän lämmöstä ja valoisuudesta täysin siemauksin, ensin halkojen, sitten kirjan parissa. Aloitin maratonin jatkamalla kesken olevaa Pauliina Vanhatalon Keskivaikeaa vuotta . Maratontapoihini kuuluu nukkua välissä kunnon yöunet, ja niin tein tälläkin kertaa. Aamulla jatkoin hivenen samaa teosta, mutta maratoonaamiseen tulee jälleen pientä taukoa, kun velvollisuudet kutsuvat joksikin aikaa.  Tässä vielä kuva eilen pihakirppisrallista löytämästäni kehdosta, johon kokosin mahdollisia maratonlukemisia. Iloa ja intoa muiden maratoonarien matkaan ja palaamisiin :) Maratonin lopetus Lopetan hyvin rikkonaisen mutta muutoin mukavan lukumaratonini sunnuntai-iltana hetki ennen ilta yhtätoista.

Tervehdys blogimaailmaan!

Taas on tullut lomailtua bloggailusta. Siitä on tullut melkein enemmän normaali tila ;D Lukemisen kanssa on myös ollut vähän vaihtelevaa tuulta. Kuva kertoo, mitä teoksia olen aloittanut lukemaan, mutta lukeminen on jäänyt toistaiseksi alkuvaiheeseen.  Viimeisin kuukausi on mennyt paikallislehden ja maakuntalehden toimittajan työtä opetellessa, eli näppäimet ovat kyllä sauhunneet päivittäin. Siinä onkin yksi syy, miksi kotona sormet eivät ole enää janonneet koneelle ja blogimaailma on jäänyt vähälle huomiolle. Työ on ollut antoisaa, mutta voimia vievää ja toiveikkaana ajattelen, että tässä voisin alkaa pikku hiljaa olemaan kärryillä kaikesta keskeisimmästä, jotta arki rutinoituisi. Tämä ei tosin ole ensimmäinen kerta, kun tällaista toivon. Yhä päivittäin hämmästelen, miten paljon olen taas oppinut. Esimerkiksi tänään pääsin tapaamaan muita konsernin kesätoimittajia eri puolilta maakuntaa ja lisäksi vierailimme painotalossa. Siinä taas oma ymmärrys lisääntyi. Kirjoja on t